torstai 15. marraskuuta 2012

Nyt alkaa raivoisa mietintämyrsky!

Miten opetusteknologian tulevaisuuden tekeminen voi olla näin tikkuista? Visiohan on ihan selvä, mutta kun mikään tai kukaan ei tee uintiliikkeitä siihen suuntaan. No, tämä voi olla karrikoitua iltapäivän lopun alamäkeä. Pitäisi kai lähteä kotiin laskemaan lapsia. NO, ihan päivän annista kertomus.

Tänään yritin ansiokkaasti esitellä vierailevalle Comenius ryhmälle mitä kaikkea tässä on kehitetty ja keksitty opetusteknologian osalta. Tässä reilu puolen tunnin taltio sessiosta.


Oli Zine julkaisua ja sinne upotettua Slideshare juttua. Taltioin samalla koko presentaation kuten ylläolevasta näkyy ja kaikilla kuulijoilla oli omat iPadit, jolla seurata esitystä. Esittelin Suomalaiset iPad oppikirjat ja Zinellä tehtävät opetusmateriaalit. On tallennus galleriat, online opetuksen releet ja opiskelijoille omia ipadejä. Oli siinä Slovakian, Saksan, Romanian, USAn, Suomen ja Espanjan edustajat ihan ihmeissään, kunnes takarisvistä espanjan edustaja loihti lausumaan, että "joo että hän käyttää kokoajan sähköistä oppikirjaa ja siellä olevia tehtäviä, joita opiskelijat voivat tehdä milloin vaan ja millä laitteella vaan."
Mitäs tässä on nyt niin ihmeellistä?

NO, minä hetken miettimään, että noinkohan on, mutta eihän siinä auttanut kuin sanoa, että meidän pitäisi kyllä tulla tutustumaan teidän järjestelmiin ja oppia jotain uutta Espanjasta. Siinä samassa pamahti mieleen, että näinhän ne tilastot itseasiassa kertovat. Suomi on kehitysmaa mitä tulee opetusteknologian käytöön opetuksessa.

Mikä mättää? On varmaan aiheellinen kysymys esittää kouluille, rehtorielle, opettajille, koulutoimen johdolle ja opetushallitukselle. Auttakaa nyt miestä mäessä! Jospa se ensi vuonna lähtisi tästä nousuun. Olisimme sitten 2020 maailmaan osaavin kansa. Tätä odotellessa taitaa olla paras keskittyä oman pesän kehittämiseen ja tässä esimakua.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Nyt se alkaa olla koossa ja valmis valloittamaan maailmaa


Zine Mobie julkaisu iClass ratkaisusta. Lue ja mieti, onko teidän oppilaitoksessa av ratkaisut jo kunnossa. Leasing mahdollistaa nyt iClass pöydän saatavuuden helposti vaikka yksittäiselle opettajalle, joka on innostunut opetustallenteiden, tablettien ja digitaalisen julkaisun mahdollisuuksista parantaa omaa opetustuokiotaan ja opiskelijoiden oppimista. http://iclass.mobie.fi/zine/4/article-177#-/zine/4/cover

lauantai 3. marraskuuta 2012

Yrittäjä ja Rehtori vai Rehtori ja Yrittäjä kuntatalouden kurjimuksessa.

Perinteisen ajattelun tapaan "suutari pysyköön lestissä" on lähes ainut ajattelutapa kunnallisten organisaatioiden sisällä. Tämä ajattelutapa niin kunnallisten virkamiesten keskuudessa kuin kunnallispolitiikassa on syvään kynnetty ajattelumalli. Sen vaikutukset ovat nähtävissä kymmenten vuosien työn tuloksina. Erityisesti kunnan järjestämä perus- ja lukiokoulutus nähdään silkkana kulueränä budjettikirjoissa ja talousarvio suunnitelmissa. 10 vuoden talouden höyläämisen tuloksena oppilaitoksista, opettajista ja rehtoreista ei ole enää jäljellä kuin läpinäkyvä lastu.
 
Yrittäjänä tämä tulokulma kaikessa kunnallisessa suunnittelussa ja asioiden toteuttamistavoissa aiheuttaa kylmiä väreitä. Tämä on näin kevyesti kuvailtu tuntemus, joka on on ollut jatkuva viimeisen 10 vuoden virkaurani aikana lukion rehtorina. Voisin luetella kymmeniä erilaisia tapauksia, joissa voisi aidosti kysyä, onko tämä oikein, onko tämä oikeudenmukaista tai palveleeko tämä kunnan etua. Myöskään kunnan veronmaksajana en voisi monessakaan tapauksessa hyväksyä toimintaa. Yrittäjänä olisin ollut konkurssissa jo lukemattomia kertoja.
 
Kahden viimeisen vuoden aikana on kuitenkin ollut pieniä pilkahduksia siitä, miten esim. allekirjoittanut on voinut toimia sivutoimisena yrittäjänä ja lukion rehtorina. Tilanne voisi olla jopa parempi jos sivutoimisuuteen kohdistuisi vaikka autokorjaamotoimintaa. Olen kuitenkin keskittynyt vahvasti opetusteknologian ja verkkopedagogiikan kehittämiseen oppilaitosten arjessa. Tästä teemasta johtuen on lähes mahdoton toimia kunnan yhteistyössä samassa kunnassa olevien koulujen tai virkamiesten kanssa. Eihän se ole mahdollista, että joku voi osata kunnassa asioita paremmin tai suunnitella tehokkaammin tai jopa tehdä parempia tuotteita oppilaitosten käyttöön kuin minä.
 
No, kaikesta oppii ja se mikä ei tapa niin vahvistaa tavataan sanoa. Lukion rehtorin virka ja työnkuvahan on Suomalaisessa oppilaitosmaailmassa "kurkon" hommaa" Olemme ns. piikkipaikalla kuntasektorilla. Kohtuullisen väljä työaika (24/7), laadukas opettaja- ja opiskelijamateriaali tekee lukion rehtorin työstä hienon paikan ohjata Suomalaista sivistystä ja kehitystä näköalapaikalta. Tässä kohtaa itse kuitenkin poikkean vertasistani rehtoreista niinkuin otsikkokin jo antoi ymmärtää. Minun yrittäjyyden pitäisi toimia kunnan viranhaltijasäännön mukaan niin, että yrittämistä ei saa tehdä kunnan virka-ajalla tai paikalla. Hmm... Mitäs jos se on vain sisäänrakennettu ominaisuus minussa?
 
Miten pystyn aidosti toiminaan erikseen rehtorina ja erikseen yrittäjänä, kun koko sydän sykki opetusteknologian kehittämisessä? Tästä syystä varmaan tämäkin teksti syntyy, koska ristiriita on valtava.
 
Kaikesta huolimatta kehitys kehittyy ja ajatus kirkastuu, kun teen täysipainoisesti rehtorin työtä yritelijäästi ja yrittäjänä kehitän koulua ja rehtorin tehtävää. Tämä on ollut edustamani oppilaitoksen menestymisen yksi kulmakivistä ja olen siitä ylpeä. Uskoisin, että kysyttäessä opettajakunnalta, että miksi oppilaitoksemme on niin suosittu, niin yksi vastauksista on "maailman paras" opetusteknologia.
 
Jaan mielelläni osaamista niin rehtorina kuin yrittäjänä sekä kehitän oppilaitoksille hyviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Opetusteknologia opettajan orjaksi eikä isännäksi näkökulmasta. Tästä ei moni pidä, mutta se on onneksi heidän harmi.
 
Skydrive upotus
 
Youtube upotus
 

Tässä on uusin ajatus iClass luokkahuoneesta ja opetusteknologiasta videona. Voihan se olla että tämä saattaa olla se tulevaisuuden urakin, mutta tulevat viikot, kuukaudet ja vuodet näyttävät mihin polkuni johtaa. Hyviä kumppaneita olen matkallani tavannut ja edelleen saan heidän kanssaan työtäni(kumpaakin) kehittää. Täältä he löytyvät: http://protrimaran.com