perjantai 22. maaliskuuta 2013

Digiluvat unoholaan!

Nyt voi olla, että tämä on ensimmäinen luvallinen oppituntitallenne suomalaisessa kirjakustantamisen historiassa! Eikä jää varmasti jää viimeiseksi. Kiitoksia Simo Veistola tästä opetusalan uudistuksesta! Rehtorit voivat heittää digiluvat nurkkaan ja opettajat voivat huoletta käyttää uutta digitaalista opetusmateriaalia monipuolisesti opetusteknologiaa hyväksikäyttäen.

Klikkaa kuvaa päästäksesi Zine julkaisuun ja katsomaan video

e-Oppi Oy:n oppikirjat mahdollistavat ensimmäistä kertaa oppituntien tallentamisen, digitaalista oppikirjaa käyttäen. Oppikirjan muokkaaminen ja rikastamisen omilla tallenteilla avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kaikille materiaaleille on tallennuslupa (huomiona, että youtube linkit soitetaan jokaisen opiskelijan omassa päätelaitteessa), jolloin oppikirjan esim. tehtävien, kuvien, laskutoimitusten lisäselittäminen on opettajalle mahdollista oppituntitallentamisen avulla. Tällöin voidaan käyttää erilaisia älynäyttöjä tai jopa tabletteja.  Tämä oppituntitallenne voidaan lisätä varsinaiseen oppikirjaan ns. rikasteena helposti.

Eli olemme aidosti muokattavien opetusmateriaalien alkulähteillä, jolloin opettajan oma persoonallinen ote näkyy digitaalisessa materiaalissa. Tämä rikastettu oppikirja, joka oikeastaan muodostaa “oppimispolun” muodostaa digitaalisen opiskelijan oppimisen portfolion, kun opiskelija on täydentänyt oppikirjaa monipuolisilla työkaluilla. Niistä lisää ITK-seminaarissa Some verkoston “Oppikirja uusiksi” tapahtumassa torstaina.

Oppilaitosten digilupaa jossainvaiheessa kehitettiin entisessä työpaikassani Kopioston kanssa ja jo silloin haimme apua valtion kassasta kustannusten maksamiseksi kunnille ja oppilaitoksille. Tällöin ei apua herunut. Ehkä se oli sysäys lähteä kehittämään oppimateriaalit uudesta näkökulmasta. Nyt teitä tekijöitä on jo monessa verkostossa tekemässä tätä suomalaista mullistusta. Kiitoksia teille kaikille siitä ottamatta kantaa kenenkä leivissä olette. Mutta jos olette sellaisen kustantamon leivissä, joka ei katso suomalaisen opetuksen tulevaisuuteen avoimuuden näkökulmasta, niin vaihtakaa työpaikkaa niin nopeasti kun pystytte. Jarrumiesten aika on ohi! Digijuna puksuttaa jo kovaa vauhtia ja ohjaamossa on hyvä olla.

Ei kommentteja: